AJANKOHTAISTA

Jämsä ilmakuvakalenteri 2024

Tilaa kalenteri itsellesi ja vaikka ystävälle lahjaksi. Kalenterista on iloa koko vuodeksi.

Tilaa kalentereita osoitteesta: markus.kopponen@pp.inet.fi

 MIETTEITÄ VIDEOIDEN TAKAA

Vuosi 2019 oli ja meni. Kameroiden kanssa tuli mentyä tukka putkella koko vuosi.

Videokeikkaa heitettiin Helsingistä Kuusamoon ja siltä väliltä. Kaikkeen ei tahtonut aina ehtiä,

joten ihan kaikkia töitä ei pystytty vastaanottamaan.

Kuvaajia tiimissä oli yleensä kaksi, joskus kolme. Monesti pääsin kyllä yksin kuvailemaan omalla tahdilla.

Lähes kaiken jälkikäsittelyn eli editoinnin teen itse. Monissa tapauksissa videon valmistus etenee tunnissa noin minuutin verran, joskus vieläkin hitaammin, joten arvata saattaa, että tietokoneen ääressä on tullut istuttua tovi jos toinenkin.

Jotkut ajattelevat, että tulen vähän kuvailemaan heille videota ja sitten vaan lähetän valmiit pätkät katsottaviksi. Kunpa se olisikin niin! Monesti tuntuu, että kuvaukset kentällä on vain pieni osa koko projektia.

Monikameratuotannoissa täytyy editointipöydällä ensimmäisenä saada kaikkien kameroiden kuva- ja ääniraidat synkkaamaan yhteen. Tässä auttaa kyllä automatiikka, onneksi.

Sitten täytyy alkaa hahmottamaan kokonaisuutta ja miettimään alkua, loppua ja sitä mitä niiden väliin tulee. Kuvan kerronnan pitäisi olla tietenkin sujuvaa ja mukaansatempaavaa, niin että katsojan mielenkiinto pysyy yllä koko ajan. Jos tulevalle valmiille videolle on annettu vielä tietty pituus, niin sitten leikkaajan pitää jaotella tuo pituus pieniin osiin, ikään kuin palapeliksi, jotta videon pituus pysyy hallinnassa.

Videoiden tekemisessä saa kyllä käyttää luovuutta. Pohtia mitä ottaa ja mitä jättää pois, miten haluaa jonkun asian tuotavan esille. Välillä editointiin tulee pakostakin luovia taukoja, kun oikeaa ratkaisua ei tunnu jonkun asian kohdalla heti löytyvän. Ei videoita editoidessa kaikki suju aina kuin vettä vaan, ei todellakaan.

Aikaa vievistä kohtauksista oma lukunsa on esim. alkuintro tyyppiset pätkät. Kohtaukset on lyhyitä, mutta ne sisältävät lukuisia yksityiskohtia. Esim. minuutin introlle saattaa mennä helposti aikaa päivä tai pari.

Videolla olevalla musiikilla on mielestäni suuri merkitys. Sen pitää olla aiheeseen sopiva, kuulostaa hyvältä ja rytmittää videon leikkaukset musiikin mukaan. Aiheeseen sopivan musiikin löytäminen/valinta on yllättävän vaikea juttu. Mitään radiohittejä ei voi videoon lisätä tuosta vaan. Musiikin hankkimisessa on neljä vaihtoehtoa:

1. Musiikin tekijältä pitää saada lupa musiikin käyttöön tai sitten ostaa lisenssi, jos sellainen on myytävänä.

2. Toinen vaihtoehto on käyttää Teostovapaata musiikkia (no copyright music).

3. Videolla voi myös käyttää itse tekemää musiikkia, jos kyvyt sen luomiseen onnistuu.

4. Viimeinen vaihtoehto on käyttää sitä radiohittiä ja maksaa siitä Teostomaksut.

Joskus sitä toivoo, että ympärillä olisi monikymmenpäinen tiimi, niin kuin television suorissa lähetyksissä isoissa tv-yhtiöissä. Tiimin jokaisella toimijalla on oma tehtävä, eikä yhden tai kahden henkilön tarvitse hoitaa kaikkea. Lähes jokaisella jäsenellä on nappi korvassa kameramiehiä myöten, joten kommunikointi ryhmän sisällä toimii. Kenttästudiossa on joukko ihmisiä monitoreiden edessä. Napin painalluksella valitaan kamera, mitä halutaan milloinkin käyttää. Osa tiimistä valmistelee jo tulevaa statistiikkaa, että tilastot ja muu tekstitys voidaan lisätä lähetyksessä oikeaan kohtaan, kuten myös mahdollinen musiikki. Myös meneillään olevaa lähetystä seurataan silmä tarkkana ja mahdolliset tulevat hidastuskohtaukset esim. urheilulähetyksessä, merkitään talteen ja poimitaan ne sieltä oikealla hetkellä.

Kun lähetys on ohi, tiimin työ on tehty. Minulla taas kuvausten päätyttyä se suurin työ on vasta edessä.

Kyllä niitä helppoja ja nopeitakin tapoja videon valmistuksessa löytyy, jos katsomiselämyksestä voi tinkiä. Otetaan esimerkiksi vaikka nyrkkeilyottelut, joita olen kuvannut lukemattomia. Laitetaan kamera vain jalustalle kuvaamaan itsekseen. Sopiva paikka ja säädöt kohdilleen. Siinä se voi seistä yksinään vaikka useamman tunnin.

Sitten vain siirretään tiedostot tietokoneelle ja leikataan editointiohjelmalla ottelut toisistaan ja lisätään alkuun vaikkapa ottelijoiden nimet. Helppoa ja nopeaa!

Mutta kyllä tuolla yhdenkin kameran tekniikalla saa miellyttävämmän katsomiskokemuksen tehtyä.

Jos kuvaa 4K:lla (resoluutio 4096×2160), niin kuvaa pystyy jälkeenpäin zoomaamaan 200 prosenttiseksi, eikä laatu muutu teräväpiirtoa (resoluutio 1920x1080) huonommaksi. Tällä tavalla kameran saa ikään kuin seuraamaan otteluparia läheltä ja lähikuvan saa liikkumaan heidän mukanaan. Tähän kun välillä heittää normaalin kaukokuvan vaikka pienen pienellä liikkuvalla zoomauksella sisäänpäin, niin jo on miellyttävämpi katsoa, kun kuvakulma vaihtuu, kuin monikamerakuvauksessa.

Parhaita hetkiä on, kun video on saatu valmiiksi ja se vaikuttaa hyvältä sekä itseni, että erityisesti asiakkaan mielestä.

Muutamat asiakkaiden ikimuistoiset kommentit antavat buustia, kun videoita väännetään inspiraation parhaimpina hetkinä yön pikkutunneilla:

"en osannut odottaa, että videosta tulisi näin hyvä."

"aivan upeita videoita! Toivottavasti yhteistyö jatkuu."

"kerta kaikkiaan upeaa työtä jälleen!"


Tässä hiukan perspektiiviä videokuvaajan näkökulmasta.

Taisi tulla ihan blogi!


Markus K (huhtikuussa 2020)

Ps. Olisiko seuraavan kirjoituksen otsikko: Pahimmat mokat tai kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. ;)